maanantai 20. lokakuuta 2014

Kolmen viikon jälkeen

Kolme viikkoa takana. Syyslomaviikko ei sujunut täysin piirustusten mukaan, koska a) ei huvittanut lomalla rajoittaa liikaa b) ei vaan huvittanut muutenkaan.
Maanantain paastosin, mutta torstai oli matkapäivä ja pistelin hotelliaamiaisen poskeen. Päivä meni niukemmin, mutta illalla söin kunnion aterian kaloreista viis veisaten. Varsinaisia paastopäiviä tuli siis tälle viikolla vain yksi. Lisäksi viikonloppuna oli ruokavieraita ja parinakin päivänä tuli syötyä varsin runsaasti.
Hiivin vaa'alle tänä aamuna hieman varovasti. Sama paino kuin viikko sitten. Tyytyväinen olen. Paino ei ainakaan ole enää noususuunnassa. Vaatteet sopivat päälle jo paremmin, joten senttejä lienee lähtenyt!
Tänään on maha kurissut ja pääkin ollut vähän kipeä. Kovin hyväntuulinenkaan en ole ollut. Nälkä siis vaivaa lievästi. Kananmunia tekisi mieli, mutta ne on loppu, eikä energiaa eikä tahtoa ole kauppaan lähtöön. Eiköhän tuolta kaapista jotain rääppeitä löydy. 
Plääh, tälle päivälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti